Tietoa hiustenvärjäyksestä

Hiustenvärjääminen on tänäpäivänä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ajattelemme, että kampaajalla tehty värjäys on turvallinen ja varma. Epäilemättä näin onkin, silla kampaajalla on  tietotaito, jolla saadaan aikaiseksi juuri se lopputulos, mikä suunnitelmissa olikin. Ammattitaitoinen kampaaja myös osaa kertoa väriaineiden turvallisuudesta ainakin siltä osin mitä sisällysluettelosta eli INCI-luettelosta selviää. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua se, ettei hän voi tietää mille aineille asiakas on mahdollisesti herkkä tai mitkä ainevahvuudet ärsyttävät esim. asiakkaan päänahkaa. 

Tämän hetken ongelmaksi on noussut voimakkaasti allergia tai herkistyminen paraphenyleenidiamiini-nimiselle aineosalle jota lähes kaikki kestovärit sisältävät. Etenkin tummissa hiusväriaineissa sitä on poikkeuksetta kaikissa. Siksi jokaisen olisi osattava tarkkailla tuntemuksiaan ja mahdollisia seuraamuksia värjäyksestä, sillä paraphenyleenidiamiini-allerginen kohtaus voi olla hengenvaarallinen. Paraphenyleenidiamiini on aine, jota käytetään usein hennatatuoinneissa. Se tuo pysyvyyttä tatuointiin ja samalla väri tummenee. Koska väri jää iholle joksikin aikaa, sille herkistyy hyvinkin nopeasti. Voi olla että tatuointi ei jätä suurempia ongelmia, ehkä vain kutiavan ihottuman joksikin aikaa. Saattaa kuitenkin olla, että seuraavan hiustenvärjäyksen aikana tulee allerginen reaktio. Jos näin käy, tarkoittaa se, että paraphenyleenidiamiinia täytyy välttää koko ikänsä.

Toinen ongelma hyvin monille asiakkaille ovat hajusteet ja voimakkaat tuoksut ja höyryt, joita syntyy hiustenvärjäyksessä. Ne saattavat ärsyttää voimakkaasti hengitysteitä. Ammoniakittomia kestovärejä on kehitelty ja onnistuttu jo saamaan myös kampaamoihin ammattikäyttöön. Myös hajusteettomia värejä löytyy. Seuraavassa tarkempaa tietoa näistä sarjoista. 

Hyvän Ilman-kampaamot on suomalainen konsepti, joka on kehitetty vähentämään allergisia oireita ja herkistymisiä kemikaaleille kampaamokäynneillä ja siellä työskenneltäessä. SIM-kampaamotukun kehittelemissä turvallisemmissa kampaamoaineissa on viime syksynä ilmestynyt uusi kampaamokäyttöön tarkoitettu hiusten kestoväri-sarja, jossa ei ole lainkaan parafenyleenidiamiinia. Tästä SensiDo-värisarjasta kannattaa kysyä lisää Hyvän Ilman-kampaamoista, jotka löydät täältä. SIM tuotteissa on myös hajusteettomat värit.

Schwarzkopfilta on ilmestynyt kampaamoihin uusi värisarja Essensity,  joka on 90%:sti luonnollista alkuperää. Se on ammoniakiton ja täysin hajuton. Erittäin suositeltava vaihtoehto astmaatikoille ja tuoksuyliherkille. 

Vaalennusväreissä käytetään myös monenmoisia kemiallisia yhdisteitä, joiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole täyttä varmuutta. Myös niissä käytettävät hapetteet ovat vahvempia, joten paikallinen ihoärsytys on myös voimakkaampaa. 

Hiusten sävytystä pidetään usein turvallisempana vaihtoehtona, mutta niitäkin valittaessa kannattaa perehtyä INCI-luetteloon, sillä monissa käytetään paraphenyleenidiamiinia. Hapetteita niissä ei tarvitse käyttää, koska tulokset eivät ole vaalentavia tai pitkäaikaisia.

Hiusten vaalentamisessa yksi hyvä keino on vanha kunnon huppuraidoitus. Sillä saa reilustikin vaaleaa eikä päänahka joudu kosketuksiin kemikaalien kanssa. Raita-aineissa ei myöskään ole yhtä paljon kemiallisia yhdisteitä kuin vaalennusväreissä. Huono puoli on se, ettei sillä aina saa tasaisen viileää vaaleaa, mikä juuri nyt on trendinä.

Kasvivärit on turvallinen ja riskitön tapa hiustenvärjäyksiin. Se on luonnonmukainen vaihtoehto, eikä värjäyksistä ole haittaa terveydelle. Vaatii vaan rohkeutta kokeilla, koska tulos on yksilöllinen omasta hiuslaadusta riippuen. Lyhyemmässä mallissa kannattaa uskaltaa kokeilla, koska palaaminen entiseen käy nopeammin. Ja tulos voi yllättää positiivisesti ja hiustenvärjäyshuolet on sen jälkeen ratkaistu!  Kasviväreistäkin kannattaa tarkistaa, että ne ovat 100% kasvivärejä. Myös hennalla värjätessä tarkista aina, että kyseessä on luonnonhenna (Lawsonia inermis) eikä synteettisesti valmistettu henna (Lawsonia). Pitää myös muistaa, että jos on herkkä ja monia allergioita, ei ole poissuljettua olla allerginen myös kasviväreille.